Tekstivariantit

Meille on säilynyt yli 5800 Uuden testamentin kreikankielistä käsikirjoitusta. Käsikirjoitukset ovat keskenään yllättävän yhtenäisiä, vaikka ne ovat kaikki kopioitu käsin, eri aikoina ja eri paikoissa.

Käsikirjoitusten välillä on kuitenkin myös pieniä eroja, joita kutsutaan tekstivarianteiksi. Suurin osa näistä eroista on hyvin pieniä, eikä vaikuta tekstin merkitykseen. Joitakin merkittäviäkin eroja on kuitenkin olemassa ja koska kyse on Jumalan Sanasta, on tärkeää tietää, mikä on alkuperäinen teksti.

Onneksi Jumala on varjellut Sanansa ja meillä on käytettävissämme suuri määrä käsikirjoituksia. Alkuperäinen teksti voidaan yleensä päätellä seuraamalla enemmistötekstiä, eli sitä lukutapaa, joka on yleisin käsikirjoituksissa.

Jokaisella tekstivariantilla on oma tarinansa, ja tässä artikkelissa kerrotaan muutamista tunnetuimmista ja merkittävimmistä tekstivarianteista.

Apt. 8:37

36. Tietä matkatessaan he tulivat veden ääreen, ja hoviherra sanoi: "Katso, vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
38. Niin hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
– Apt. 8:36-38 (ARK)

Tämä jae puuttuu enemmistöteksteistä (noin 87 %). Joissakin käsikirjoituksissa tämä lisäys on mukana, mutta niidenkään kesken teksti ei ole yhtenevä, vaan lisäyksestä on ainakin 18 erilaista variaatiota. Eli suurin osa "todistajista" sanoo, ettei jae kuulu alkuperäiseen Luukkaan kirjoittamaan tekstiin, eikä loppujen "todistajien" todistus ole yhtenevä.

Textus Receptuksessa tämä jae on mukana, mutta vain yhden ECM tarkasteleman kreikankielisen todistajan tekstimuoto, noin 1300-luvulta olevan GA 808 myöhemmän korjaajan lisäämä teksti, vastaa täydellisesti Textus Receptuksen lukutapaa.

Alun perin Raamattua ei oltu jaettu numeroituihin lukuihin ja jakeisiin. Robert Estienne eli Stephanus lisäsi nykyisen UT jaenumeroinnin kreikankielisen Uuden testamentin vuoden 1551 laitokseensa. Koska hänen käyttämässään tekstissä tämä lisäys oli mukana, se sai numeron 37. Siksi nykyisissäkin Raamatuissa, joissa lisäystä ei pidetä alkuperäisenä, numerointi hyppää usein jakeesta 36 suoraan jakeeseen 38.

Wilbur Pickeringin mukaan on hyvin mahdollista, että tässä jakeessa kerrottu asia kuitenkin pitää historiallisesti paikkansa. Hänen mukaansa Filippuksen talo oli Kesareassa ja se palveli ilmeisesti majatalona matkusteleville kristityille. Filippus on todennäköisesti kertonut todistustaan satoja kertoja ja monet muistivat tämän ja kokivat, että se kuuluisi sisältyä tekstiin.

Käsikirjoitustodisteiden perusteella Luukas ei kuitenkaan sisällyttänyt tätä jaetta alkuperäiseen tekstiinsä.

1. Joh. 5:7–8

7. Sillä kolme on jotka todistavat:
8. Henki ja vesi ja veri, ja nämä kolme pitävät yhtä.
– 1. Joh. 5:7-8 (ARK)

Joissakin myöhäisissä latinankielisissä käsikirjoituksissa esiintyy lisäys, jossa mainitaan “Isä, Sana ja Pyhä Henki”. Tätä kohtaa kutsutaan Comma Johanneumiksi. Se ei kuitenkaan kuulu kreikankieliseen enemmistötekstiin eikä ole tunnettu varhaisissa käsikirjoituksissa. Se ilmestyy kreikankielisiin käsikirjoituksiin vasta keskiajan lopulla, todennäköisesti latinalaisen Vulgatan vaikutuksesta.

Kun Erasmus julkaisi ensimmäiset kreikankieliset Uudet testamenttinsa vuosina 1516 ja 1519, hän jätti tämän kohdan pois, koska yksikään hänen käytössään ollut kreikkalainen käsikirjoitus ei sisältänyt sitä. Tämä herätti kritiikkiä, koska lause esiintyi latinalaisessa Vulgatassa ja sitä käytettiin usein kolminaisuusopin perusteluna.

Erasmus lisäsi sen kolmanteen laitokseensa vuonna 1522, kun hänen tietoonsa oli tullut kreikkalainen käsikirjoitus, nykyinen GA 61 eli Codex Montfortianus (1500-luvun alku), jossa lisäys oli mukana. Tämä painos tuli myöhemmin osaksi Textus Receptus -traditiota, minkä vuoksi lisäys esiintyy myös monissa sitä seuraavissa käännöksissä.

Noin 99 % tunnetuista kreikankielisistä käsikirjoituksista ei sisällä Comma Johanneumia. Pitkä lukutapa esiintyy varsinaisessa tekstissä vain viidessä tunnetussa kreikkalaisessa käsikirjoituksessa, joista varhaisin on 1300-luvulta. Lisäksi näiden viiden kreikankielinen teksti ei ole yhtenäinen, ja kaksi TR:n kanssa sanatarkasti yhtäpitävää käsikirjoitusta ovat painettua Textus Receptusta myöhempiä.

Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki, yksi Jumala, kolme persoonaa. Tämä totuus tulee Raamatusta ilmi ilman tätä lisäystäkin. Esimerkiksi Jeesuksen kasteessa Isä puhuu taivaasta, Poika kastetaan ja Pyhä Henki laskeutuu hänen päälleen. Kolminaisuusoppia ei siis tarvitse perustella tekstillä, joka ei alkujaan kuulunut Johanneksen ensimmäiseen kirjeeseen.

1. Piet. 2:2

ja niin kuin vastasyntyneet lapset, halutkaa sanan väärentämätöntä maitoa, jotta sen avulla kasvaisitte,
– 1. Piet. 2:2 (ARK)

Tästä jakeesta esiintyy lyhyempi ja pidempi lukutapa: “…jotta sen avulla kasvaisitte” ja “…jotta sen avulla kasvaisitte pelastukseen”.

Pickering ilmoittaa pidemmän lukutavan esiintyvän noin 65 prosentissa ja lyhyemmän noin 35 prosentissa kreikankielisistä käsikirjoituksista. Näille prosenttiluvuille ei kuitenkaan tunneta kattavaan käsikirjoituskollaatioon perustuvaa lähdettä. Maurice Robinsonin mukaan kaikkia tämän kohdan käsikirjoituksia ei ole koskaan kollatoitu, joten lukutapojen todellisia prosenttiosuuksia ei tällä hetkellä tiedetä.

Tischendorf tunsi noin 66 käsikirjoitusta, joissa sanat εἰς σωτηρίαν ovat mukana, mutta huomattavasti suuremman enemmistön, josta ne puuttuvat. Myöhemmin löydetyt ja luetteloidut käsikirjoitukset kasvattavat pidemmän lukutavan tunnettujen todistajien määrää, mutta käytettävissä olevasta aineistosta ei voida luotettavasti laskea sen osuutta kaikista käsikirjoituksista.

Myös Klaus Wachtel luokittelee laajassa bysanttilaisen tekstin tutkimuksessaan Der byzantinische Text der katholischen Briefe (1995) εἰς σωτηρίαν -sanojen poisjätön nimenomaisesti enemmistölukemaksi (Mehrheitslesart). Hän pitää sitä kuitenkin ”epätyypillisenä enemmistölukemana” (untypische Mehrheitslesart) ja katsoo pidemmän lukutavan olevan alkuperäinen. Wachtelin mukaan poisjättö voidaan jäljittää ainakin 600-luvulle, ja hän pitää sitä mahdollisesti varhaisena kopiointivirheenä, joka levisi myöhemmin laajalle bysanttilaisessa tekstiperinteessä.

ECM:n valikoidussa aineistossa jakauma on aivan toisenlainen: pidempää lukutapaa tukee 98 ja lyhyempää 35 käsikirjoitusta, joten näistä 133 todistajasta noin 74 prosenttia tukee pidempää lukutapaa. Tätä prosenttiosuutta ei kuitenkaan voida yleistää koko kreikkalaiseen käsikirjoitusperinteeseen. ECM:n aineisto ei ole satunnaisotos kaikista säilyneistä käsikirjoituksista, vaan käsikirjoitukset on valittu ennen kaikkea niiden tekstikriittisen merkityksen perusteella. Tavallista bysanttilaista tekstiä edustavia keskenään hyvin samankaltaisia käsikirjoituksia ei ole pyritty ottamaan mukaan niiden todellisessa lukumääräsuhteessa. Siksi ECM:n aineiston sisäinen 74 prosentin osuus ei kerro, kuinka suuri osa kaikista 1. Piet. 2:2:n sisältävistä käsikirjoituksista tukee pidempää lukutapaa.

Robinson huomauttaa lisäksi, että ECM:n bysanttilaisten käsikirjoitusten valikoima painottuu myöhäiseen bysanttilaiseen tekstimuotoon, erityisesti Kr-ryhmään, eikä hänen mukaansa siksi välttämättä edusta parhaalla tavalla varhaisempaa bysanttilaista konsensusta.

Von Sodenin ja NA27:n todistusaineisto sekä Wachtelin tutkimus osoittavat lyhyemmän lukutavan olevan bysanttilaisen käsikirjoitusperinteen enemmistölukema. Robinsonin mukaan käytettävissä oleva aineisto puoltaa siksi edelleen εἰς σωτηρίαν -sanojen poisjättöä bysanttilaisen tekstimuodon parhaana edustajana. Täsmällisiä prosenttiosuuksia ei kuitenkaan voida antaa, ellei tästä variantista joskus julkaista kaikkien käytettävissä olevien käsikirjoitusten kattavaa kollatiota.